Myynnissä Tuonteja, tarjoukset tänne.


Olet saapunut Aittamäkeen, pienelle virtuaalitallille Etelä-Suomen sydämmeen. Maistuisko glögi ja piparkakku? Aittamäki on rento maalaistalli jonka arkeen kuuluu hoitajatoiminnan lisäksi yksityisten majoitus sekä aktiivinen valmennusten järjestäminen. Aittamäessä pidetään usein myös leikkimielisiä, rentoja kilpailuja, joihin kuka tahansa on tervetullut osallistumaan.
Tallimme sijaitsee 5km päässä Lahden kaupungista, ja matka taittuu näppärästi linja-autolla joka pysähtyy 500m päähän tallin pihasta. Tietynlaista rauhaa luovat myös suuret koivumetsät sekä avarat pellot.

Aittamäen tilan ovat rakennuttaneet Marissan isovanhemmat, joiden kuoltua tila siirtyi Marissan vanhemmille. Heidän ei kuitenkaan ollut tarkoitus pitää tilaa vaan Marissan täytettyä 18, siirsivät he tilan hevosineen tytön omistukseen.
Vanha tallirakennus sai uuden ilmeen keväällä 2009, jolloin valkoinen kalkkikivi vaihtui punertavan sävyiseen puuhun. Itse tallissa on 15 karsinaa, joista suurin osa on varattu yksityisille. Tallirakennuksen lisäksi Aittamäen tiluksiin kuuluvat maneesi, hiekkapohjainen kenttä, turvevarasto, heinälä sekä muutama aitta.

Aittamäki haluaa tarjota käviöilleen mahdollisuuden kehittyä ja valmentautua. Tallilla järjestetäänkin valmennuksia lähes kaikissa ratsastuksen lajeissa. Marissa lisäksi tallilla valmentaan silloin tällöin Irlannissa hevoshommia tekevä Joanne Laine (aka Jossu). Leikkimielisiä kilpailujakin järjestetään silloin tällöin, vakavampaa kilpailua hakevat saavat matkustaa kauemmaksi, Aittamäki ei tarjoa mahdollisuutta kovaan ja viralliseen kilpailemiseen.

Onnellista joulunaikaa!




Ulkoasun © Marissa, vie hiiri kuvan päälle nähdäksesi tekijänoikeudet